Takaisin pääsivulle
Lukijan kirjeet
TS-Verkko perusideat
Bosse ja carol -parisuhde
LENKKISIVU
KUUKAUDEN APU

Carol-Elämäntarina, tai 13
vuotta pitkä odotus.


Olen yksi 36 vuotias entinen transeksuaalinen nainen joka on leikattu, tässä on minun elämän-
kertomus, tai sanoisiko 13 vuoden puhdas helvetti?
No, valinta on teidän....


Minä synnyin Pohjois-Suomessa kesällä 1963, ja silloin alkoi pitkä, pitkä tie minun oikeaan
elämään...
Ensimmäisistä vuosista minulla ei ole paljon muistoja, mutta jo silloin oli alkoholi meidän
perheen iso piru, isä joi ja asiat ei ole ollut niin kuin pitää kuin näin katselle taaksepäin.
Muutimme Ruotsiin 1964/65 ja miten minulla oli valinnan varaa silloin? Tulin Ruotsiin kuin olin yksi vuotta ja neljä kuukautta ja en tiedä jos tämä oli minun onni
elämässä vai ei.
Muutimme Göteborin ulkopuolelle, ja muutimme Göteboriin kuin olin noin 6 vuotta vanha.
Ensimmäisistä 5-7 vuodesta ei ole paljon sanomista, mutta jo kouluiän alusta tuli esille sellaista
että ystävät huomasivat että en ollut kuin muut.

Olin rauhallisempi kuin muut oppilaat, ja muutenkin erosin aika paljon tavoista ja puheesta.
Jo silloin oli ajatuksia miksi asiat oli niin kuin ne oli.
Ajatukset että keho ei ollut oikealla kannalla...
Kyllä ne puhuivat selän takana, sen kyllä huomasi..., mutta..., mitäs tekee?
Kuin tuli keskikoulun (12-15 vuotta) aika, niin silloin oli kysymykset jo aika täsmälliset, "miksi en
saanut syntyä tyttönä?", se kysymys saa olla yksi niistä, ja itku mielessä meni moni päivä,
ja voin tosiaan huonosti.
Olin pilkkapiste numero yksi, se oli jo varma, ja se teki elämän vielä vaikeammaksi.
Vuonna 1972 sain pikkuveljen, ja se ei auttanut minua lainkaan.
Oma äiti ei tietenkään huomannut mitään mikä minulla oli, vaikka koko minun olemus huusi "auta
minua!!", sokea näkemään kaikkea mitä hän ei halunnut nähdä.
Häpeä hänelle siitä!
Kuin olin 15 vuotta sain käsiini kirjan, Jan Morris "Conundrum", se ratkaisi minun elämäntien
täysin, ja vasta silloin sain tietää mikä minun ongelma oli...
Moni, moni yö meni itkun nimessä, ja kirosin itseni miksi juuri minä tulin transeksuaaliseksi.
Ja ensimmäinen itsemurhayritys tuli kuin postissa, ja ainoastaan yksi ajatus pelasti minut:
"Tämä ei auta ketään, ota kiinni ongelmasta, ja jätä naru tuohon!", ja purin hampaat yhteen
ja yritin uudestaan, yrittää puhua koulun psykologin kanssa ei ollut mikään ratkaisu, ainoastaan
antoi lisää ongelmia.
Kouluaika loppui ja kävin ammattikoulussa, valitsin tietenkin mitä "miehellisemmän" ammatin
minkä vain löysi.
Urheilu tuli kuvaan, ja tietenkin mitä kovempi minkä voi löytää..., kilpapöyräily.
Kaikki oli vain puhdasta itsepetosta, ja voin vain huonommin ja huonommin, ja kuin täytin
18 vuotta toinen itsemurha-yritys oli toden, olin täysin loppu, raato, enemmän tai vähemmän.
En tiedä vielä tänä päivänä mistä minä löysin ne "varavoimat" jotka estivät tämän yrityksen,
mutta taas pyrittiin eteenpäin, mutta ongelmat vain kasvoi, ja vointi meni samaan suuntaan.

1981 Minun vanhemmat erosivat ja kyllä tuntuu kumalta kuin minun pikkuveli, 11 vuotta vanha,
kysyy miksi ne ei eroa....., kysymys joka sai minut horjahtamaan.
Alkoholiongelmat katosi, mutta se ei nyt auttanut paljon.
Avioero oli varma kortti meidän perheessä, ja oli meille kaikille jonkinlainen "pelastus", mutta,
mitä se auttoi minua, minun tilanteessa?
Ei juuri mitenkään.

Noin kolme vuotta tämän jälkeen minä olin tosiaan löytänyt "lattian" ja kaikki särkyi täysin, ja
nyt sai olla loppu.
Minä jouduin valitsemaan lopullisesti, vaihto vai itsemurha, tiesin että seuraavaa yritystä ei
pysäyttänyt mikään.
Valinta oli helppo, valitsin vaihdon, ja otin yhteyttä Benjamin-seuran kanssa ja sain sen kautta
apua päästä alkuun, otin yhteyttä lääkärin kanssa, ja 1984 aloitin minun uuden elämän, ikävä
kyllä tämä lääkäri oli elävä kauhu minulle ja nyt odotti 6 vuotta jotka ei antanut mitään.
Muutin omaan asuntoon, olosuhteet oli suoraan sanoen kauheat, äiti haukkui minut pataluhaksi
eikä ymmärtänyt ei sitten mitään.
Tilanne oli kauhea, suku oli hajalla minun takia, isä oli huonolla tuulella, ja äiti uhkasi kaikella
mahdollisella.
Nyt katosi monet ystävät, jäin aika paljon yksin, ja elämä ei ollut helppoa mutta kuitenkin, olin
valinnut tiehaaran.
Sain uusia ystäviä, aloitin käymään ulkona, ja elämä alkoi sujua, jos ei katso miten yhteiskunta
otti minut vastaan.
Ymmärrän hyvin, koska AIDS-pelko oli pahin juuri silloin, ja moni sekoitti meidät transeksuaa-
lit homojen kanssa yhteen.
Tulos siitä, oli juuri se mitä kukaan meistä ei halua, väkivaltaa, hauktuksen pisteeksi tuleminen,
ja ja niin edelleen..

Tein tietenkin ne alkuvirheet, jotka me kaikki teemme, mutta opin pian mikä ei mennyt perille saakka.
Mutta nämä 6 vuotta opetti minulle mitä elämä transeksuaalina on.
Ruotsin yhteiskunta ehkä on erilainen kuin Suomalainen, en tiedä, mutta asiat ei ollut helppo hoitaa.

1990 minun isä kuoli, ja se oli minulle aika kova isku ja menin "takaisin" ja aloitin uudestaan minun
kilpapyöräilyn, Jota olen harrastanut aikaisemmin, ja nyt MTB-luokassa, ja itsepetos voitti isoja
voittoja minun kustannuksella.
Ajoin romuksi usemman pyörän, kymmeniä tuhansia Kruunuja meni osiin, varusteisiin, j.ne., kaikki
itsepetoksen nimessä.
Rahanmenolla ei ollut enää mitään rajoja olen laskenut että poltin suurin piirtein loppuun 100 000
Ruotsin kruunua parin, kolmen vuoden aikana pyöriin ja varaosiin niihin.
Täysin hullua meininkiä kuin nuy ajattelee jälkeenpäin.

1993, syksynä, tuli se viimeinen tulenisku, kuin olin yli Englannissa kilpailemassa.

Asuin vanhan naisen luona, ja hän katseli ja tutki minua, ilman että hän sanoi mitään, ja eräänä
päivänä tuli se laukaiseva kysymys: "oletko sinä Transeksuaalinen?", se oli itsepetokselle suora
vastaisku, ja siihen oli vain yksi vastaus, kyllä, minä olen transeksuaalinen.
Sinä iltana moni asia puhuttiin läpi, ja silloin olin valmis kaikkeen.., mutta seuraavana aamuna
hän sanoi että sinun vaatteet odottaa minun huoneessa.
Ei ollut panna vastaan.
Pukeuduin kuin käsketty, ja menin alas, ja hän pani minulle meikin.
"Nyt kuva on se oikea!" oli hänen mielipide, mutta se joka minua tosiaan naurattaa on se ttä se oli
hänen kissa joka "petti" minut...., se kissa nimittäin ei lähentynyt mieshenkilöitä......
Ja se kissa lojui minun sylissä lähes koko ajan.
Hän kirjoitti kirjeen yhdelle lääkärille Lontoossa, ja kuin kotimatka tuli, minun tunteet oli täysin
ylösalaisin, ja se laivamatka oli tulla minun viimeiseksi, ja nyt sai olla loppu itsepetoksen kanssa.
Päätin että ei saa estää mikään eikä mitään enää, nyt tämä tehdään!
Kuin tulin takaisin Göteboriin ja tulin minun ystävän luokse, ilmoitin minun päätöksen, ja vastaus
tuli kuin tykistä ammuttu: "Me olemme odottaneet sitä".
Minä olin täysin hiljennetty, mitä...? Ne olivat odottaneet tätä....
Asia oli vain se että kaikki minun läheiset ystävät olivat nähneet koko minun itsepetoksen ja vain
odottaneet milloin "tulisin järkeeni" taas.

Otin yhteyttä lääkärin kanssa täällä Ruotsissa ja minun paperit saivat kyytiä taas, nyt asiat meni paljon nopeammin kuin ennemmin.
Sain luvalliset hormoonit keväällä 1994, ja asiat meni hyvin ja sterilisointi, ja kaikki muu, meni kuin
junalla, Tapasin Bossen keväällä ´96 , ja asiat vain parani, ja tuli se matka Tukholmaan ja sosiaalivirano-
maisille, 1998 keväällä tuli se odotettu leikkaus.
29/4-98 loppui ne ongelmat, nyt olen ollut valmiina noin vuoden ja neljä kuukautta, ja en ole koskaan voinut
paremmin koko elämäni ajan!!
On kyllä ollut pieniä remontti-töitä Karolinskassa myös jälkeen päin, ja nyt 1/11-99 kävin läpi minun
-toivottavasti- viimeisen leikkauksen, Anges Berg´in leikkaukset jätti useamman remonttityön tehtäväksi
Gunnar Kratz´ille, ja olen itse yksi niistä..
Yli vuoden hoitoaika on aika pitkä aika... Yhden lääkärin tohelotyön takia.

Minun aika transeksuaalina on yli, mutta minun kokemukset voi olla toisille arvokkaita, mitäs minä
siitä tiedän nyt..?

Olen jo käynyt syksykauden ´99 koulua ja olen kouluttamassa itseäni sairaanhoitajaksi, ja on nyt 5,5
vuotta koulunkäyntiä jäljellä ennen kuin olen valmis työntekoon.
Ja kuka tietää? Ehkä en lopeta ja luen lääkäriksi....
katsotaan mitä tulevaisuudella on mukanaan..?


Tulen parantamaan tätä sivua ajan mukaan, tämä on vain että aloittaa tämä palsta.

Terveisin Teidän pieni Carol
E-POSTI